Olen hamstrannut melko paljon kankaita joskus menneisyydessäni ja ajattelin pitää taukoa nimettömistä ja tehdä välillä jotain muuta. Loppiaisena päätin ottaa käsittelyyn sinisen paksun trikoon, jonka vahingossa ostin ennen joulua, kun piti ostaa vain pallokärkineuloja ompelukoneeseen. Päädyin tekemään bleiseriä, koska näin ystävättärelläni simppelin asiallisen casuaalin bleiserin, joka oli mielestäni juuri sellainen, mitä lookia haen esim. työhaastatteluihin – autoritäärinen, mutta rento (olen siis tällä hetkellä työtön filosofian maisteri, kemia+biologia+pedagogiset opinnot, saa vinkata töitä Tampereen alueelta!). Tällainen siitä sitten tuli.
Ja takaa näyttää tältä.
Alunperin oli tarkoitus tehdä suora kaula-aukko, siis tällainen:
Mutta muokkasin sen lopulta pyöreäksi, koska suora näytti jotenkin omituiselta testisovituksessa. Tein kaksi muotolaskosta taakse, jotta sain takakappaleen myötäilemään vähän enemmän selkää, mutta tarkoitus oli pitää malli mahdollisimman yksinkertaisena. Kokeilin myös muotolaskoksia etupuolelle, mutta kun olin tehnyt ensimmäisen muotolaskoksen, purin sen, koska se ei mielestäni näyttänyt hyvältä.
Vaikka ensimmäisten tekemieni nimettömien kohdalla vannoin, etten leikkaa kangasta enää ikinä suoraan vaatteen mallien mukaisesti, päädyin kuitenkin uhmaamaan päätöstäni ja tein niin. Inspiraatiota uhmaan sain vlogista With Wendy, jossa Wendy tekee kivoja vaatteita suoraan omista vaatteistaan kloonaamalla. Tässä bleiserissä jäljittelin fleece-takkiani.
Nyt täytyy kyllä sanoa, että enpä muista, olenko ikinä tehnyt mitään käsityötä, jonka lopputulokseen olisin yhtä tyytyväinen kuin tämän sinisen bleiserin. Kappaleet onnistuivat kyseenalaisesta leikkaamisesta huolimatta oikein hyvin, vain parissa kohtaa saumoissa kappaleet eivät sattuneet juuri kohdakkain, mutta silloinkin oli kyse vain sentin heitosta. Tällaisia heittoja voi tulla jo pelkästään kaksinkertaisen kankaan leikkaamisesta.
Tässä ompelutyössä ei oikeastaan mikään mennyt pieleen, lukuunottamatta sitä yhtä muotolaskosta jonka purin, mutta muuten en käyttänytkään ratkojaa, jota normaalisti joudun käyttämään vähintään pari kertaa ja yleensä siksi, että ommel on aika hirveän näköinen. Tämän kankaan pystyi ompelukoneenikin käsittelemään ilman mitään ongelmia. Yleensä koen erityisesti ongelmia ompelukoneeni kanssa, jos kangas ei ole sopivaa ompelukoneelleni, mutta tässä ei ollut mitään ongelmaa. Tein ompelukoneen omalla joustavalla ompeleella saumat.
Viimeistelin hihojen suut ja muut reunat piilo-ompeleella. Jouduin tosin käsin vähän ompelemaan joitakin kohtia, kun en ommellut joissain kohdissa tarpeeksi läheltä, että olisi tullut hyvä piilo-ommel. Pääntiessä ompelin vain etukappaleiden pääntien reuna piilo-ompeleella, mutta jätin takakappaleen pääntien reunan huolittelematta piilo-ompeleella, jotta saisin taakse vähän pystykaulusta.
Piilo-ommel nurjalta puolelta.
Piilo-ommel edestä.
Ah, mikä self five hetki! Ensinnäkin se tunne, kun olet saanut jonkun projektin valmiiksi. Ja se yhdistettynä siihen tunteeseen, kun olet ihan supertyytyväinen siihen, mitä olet saanut värkättyä. Se tunne, kun katsot valmista työstäsi, sen jokaista saumaa ja leikkausta, ja onnittelet itseäsi sen virheettömyydestä. Se tunne, kun valmis työsi näyttää paljon paremmalta ja kauniimmalta kuin se, miltä ikinä kuvittelit päässäsi työsi näyttävän. Se tunne, kun koskettelet valmiin työsi yksityiskohtia ja päässäsi taivas aukeaa ja enkelikuorot laulavat aarioita viattomilla enkelin äänillään. Se tunne, kun laitat tekemäsi vaatteen päällesi ja aariat vaihtuvat Edith Piafin kappaleeseen Non, je ne regrette rien. Se tunne, kun halaat itseäsi vain siksi, että voit tuntea vaatteesi ja kankaan kämmenilläsi Edith Piafin jatkaessa laulamista. Oi sitä itsetuntoa hyväilevää autuutta! TÄMÄ ON YKSI NIISTÄ SYISTÄ, MIKSI KÄSITÖITÄ TEHDÄÄN!! Tämän tunteen haluan varastoida syvälle sisimpääni ja muistella tätä hetkeä silloin kun käsitöissä ja/tai elämässä tulee vaikeuksia. Silloin kerran, kun tein niin hienon bleiserin, että olisin voinut itkeä…
Kainuu on kuitenkin lyönyt leimansa persoonaani, josta ei pääse eroon. Eikä ole oikeastaan tarvettakaan, koska syntyperäisenä kainuulaisena pidän tätä leimaa “terveenä pessimisminä”. Ja se on vanha kunnon ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tulikoe bleiserille on tulossa ja se on pyykinpesukone. Pyykinpesukone on murskannut jo pari kuvitelmaani onnistuneesta käsityöstä. Pyykinpesukone mittaa objektiivisesti onnistumisia.
Note to myself:
Jos käsitöissä ja/tai elämässä tulee epäonnistumisia, muista, miten hyviltä onnistumiset tuntuvat.
Ilman vaikeuksia on helppoa onnistua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti